Pääsiäinen on Umbriassa, kuten muuallakin Italiassa, kirkollinen juhla johon liittyy monia perinteitä ja perinteisiä ruokia. Useat niistä juontavat juurensa uskonnollisista perinteistä, kuten lampaan ja kananmunien syöminen. Toiset ovat muodostuneet perinteiksi ajan myötä, kuten suklaamunat, erilaiset pääsiäisleivonnaiset, kuten myös Torta Pasquale, josta tässä kerromme.

Perinteet myös vaihtelevat jonkun verran Italian eri maakunnissa.

Torta di Pasqua eli Torta al Formaggio on suolainen, usein korkea, leipä, jonka tärkeimmät ainekset ovat muna ja juustot. Sitä tarjottiin Pääsiäisaamun aamiaisella keitettyjen munien, salami-makkaran ja sianlihasta valmistetun leikkeleen, “capocollon”, kanssa. Palanpainikkeeksi tarjottiin tietysti lasi hyvää umbrialaista viiniä!

Nykyään kaikki tämä kuuluu yleisesti pääsiäislounaan alkupaloihin.

Aikoinaan “torta” leivottiin jo pääsiäisen aluspäivinä, koska se oli suuritöinen. Taikinaa nostatettiin pitkään ja paistaminen tapahtui puu-uunissa.

Ylijääneitä taikinapaloista muotoiltiin paistettavaksi tyttö- ja poikahahmoja lapsille.

Vaikka “torta” paistettiinkin etukäteen, perinteisesti sitä tarjottiin vasta Pääsiäisen lounaalla. Nykyään tätä herkkua löytää leipomoiden valikoimista lähes koko vuoden, koska siitä valmistetaan myös herkullisia alku-ja välipaloja.

Pääsiäinen on kirkollinen juhla, joka ilmoittaa kevään tulleen. Ensimmäiset kevään kukat (narsissit ja tulppaanit) puhkeavat kukkaan, hedelmäpuut kukkivat. Kodit valmistautuvat papin vierailuun ja hänen antamaansa kodin siunaukseen. Tämä perinne on säilynyt edelleen, varsinkin pienillä paikkakunnilla.

Niille jotka haluaisivat kokeilla Torta Pasqualen valmistusta, tai vain tietää miten sitä valmistetaan, annamme tämän perinteisen reseptin:

 

Ainekset:
200 g leipätaikinajuurta tai jo nostatettua taikinaa

500g vehnäjauhoja

200 g parmigiano-juustoa

200 g pecorino-lampaanjuustoa

5 munaa + 2 keltuaista

50 g sian ihraa

50 g voita

20 g hiivaa

suolaa, pippuria, (muskottipähkinää)

 

Valmistus:
Italiassa valmista leipätaikinaa myyvät monet leipomot, mutta voitte valmistaa sen myös itse. Jauhoja, ripaus suolaa ja lämpimään veteen liotettua hiivaa; näistä leivotaan taikina, jonka annetaan nousta useita tunteja.

Kaada jauhot leivinlaudalle ja sekoita siihen valmis leipätaikina. Jos se on kovaa, pehmennä sitä ensin lisäämällä lämmintä vettä. Vaivaa yhtenäiseksi taikinaksi, lisäten joukkoon 10g lämpimään veteen liotettua hiivaa.

Jätä hiukan jauhoja leivinlaudalle reunoille odottamaan. Ripottele taikinan pinnalle hiukan jauhoja, peitä kevyellä liinalla ja jätä lepäämään. Anna taikina kohota, kunnes se on kaksinkertaistunut.

Sekoita munat ja kaksi keltuaista kattilassa, lisää niihin parmigiano-juustoraaste voi, sian ihra, suola, pippuri ja muskottipähkinä makusi mukaan. Lämmitä kattilaa tulella, ilman että se kuumia liikaa.

Lisää tämä seos taikinaan, jonka täytyy olla hyvin noussut. Sekoita hyvin taikina, lisäten jauhot jotka olit jättänyt sivuun leivinlaudalle ja loput 10g hiivaa lämpimään vesitilkkaan sekoitettuna.

Viimeksi lisää myös pecorino-lampaanjuusto kuutioiksi leikattuna. Kaada taikina korkeisiin vuokiin. Älä täytä vuokia yli puolenvälin. Anna taikinan nousta vielä vuoissa muutamia tunteja.

Paista 180 asteessa, noin 1 tunti.

Buon appetito e Buona Pasqua! Hyvää ruokahalua ja Hyvää Pääsiäistä!