maa

1200-luvulla saatiin käyttöön uusia mausteita, erityisesti pippuri. Amerikan löytymisen jälkeen leivonnaisia rikastuttivat vanilja ja suklaa.

1500-luvulla eräs ranskalainen agronomi keksi miten valmistaa sokerijuurikkaasta makeaa nestettä, kalliin ruokosokerin tilalle.

1800-luvun puolessavälissä alkoi leivonnaisten teollinen tuotanto.

Voidaan sanoa, että leivonnaisten historia on ihmiskunnan historiaa. Leivonnaisten historiaan liittyy aineksien historian lisäksi, tulenkäytön historia: kuumennetuilla kivillä paistamisesta nykyaikaiseen leivinuuniin.

Kun lahjoitamme leivonnaisen, lahjoitamme palan ihmiskunnan historiaa, ikivanhaa ja myös lapsuutemme aikaista.

Kuten jokaisella Italian maakunnalla, on Umbriallakin omat makeat leivonnaisensa ”pan dolci”. Ne ovat perinteisiä ja niitä valmistetaan sekä kodeissa että paikallisissa leipomoissa. Näistä tunnetuin on ”Pampepato”. Sen valmistamiseen käytetään keitettyä rypälemehua, pähkinöitä,manteleita, sukaatteja, rusinoita, pinjansiemeniä, hunajaa, pippuria ja joskus myös suklaata. Taikinasta leivotaan pieniä, pyöreitä leipäsiä jotka säilyvät kauan. Mausteiden ja hunajan sekoitus antaa tälle leivonnaiselle sille tyypillisen, erikoisen, mutta miellyttävän maun.

Toinen Umbrian vanha, perinteinen herkku on “pasta dolce”: pehmeäksi keitetty pasta, joka maustetaan muskottipähkinällä, pinjansiemenillä, sukaateilla, kaakaojauheella ja ripauksella korppujauhoja. Perinteisesti sitä tarjotaan joulunaluspäivinä.

Muita Umbrian leivonnaisia ovat: amaretti, pinocchiate, panforte, torroni, ricciarelli ja erilaiset täytetyt leivonnaiset, jotka muistuttavat strudelia.

Varmaan teilläkin on omat tutut joululeivonnaisenne, jotka tuovat perinteistä tunnelmaa perheenne joulunviettoon.

Toivotamme teille herkullista joulua ja Rauhaisaa Uutta Vuotta!